Haikeutta

Pakkohan se on myöntää, että ikävähän noita pikku paholaisia tulee.  Oli hieno tilaisuus saada kokea edes lyhyen pätkän ajan tuollaisen lauman hoitoa. Ja nuohan on vielä helpossa vaiheessa. Olis täysin oikein ja kohtuullista tuplata pentujen hinnat 😉 Onneksi oli apulaisia kotona hoitamassa, jotka nyt istuvat sohvalla pienessä sokerihumalassa kasvattajan tuliaisten upotessa suihin. Kiitos Sirpa pentujen […]

Soijaa pukkaa

Saatiin eilen kaikki seitsemän pentua meille hoitoon pariksi päivää. Lyhyen tuttaavuuden perusteella näyttävät aika iiseiltä tapauksilta, nukkuvat kuitenkin niin paljon – paitsi ekana yönä. Pariin kertaan pistivät sellaisen show päälle, että heikompi hermoisia ois viety. Otin saman taktiikan kun lasten kanssa aikoinaan: kun makaa ihan hiljaa ne lopettaa tai joku muu menee katsomaan mikä hätänä. […]

Käytännön asioita

Aikahan hupenee silmissä!! Ne pienet nukkuvat marsut ottavat jo laukka-askeleita, käyvät raivolla raa’an ruoan kimppuun ja ovat -heh- koiria! Nyt on varattu pentutestaus kuusiviikkoissynttäripäivälle, eli 10.4.. Pennut testaa myös äiti-Ansan sisaruksineen testannut Pekka Korri.  Paikkakin tulee todennäköisesti olemaan sama kuin silloin, silloisen isäkoiran, nykyisen isoisän, Hiskin luona Järvenpäässä. Myös mikrosirutus, silmäpeilaus ja terveystarkastus on varattu, […]

3-viikkoisraporttia

Kamera oli kädessä jo, mutta yhtäkään kuvaa en saanut aikaiseksi ottaa… Huomenna…? Kaikilla siis silmät auki, taaperretaan jo pitkin poikin, kiivetään syliin, myös vieraiden syliin. Sirkutetaan, haukutaan, painitaan, haastetaan kavereita. Sellasta normiarkea 🙂 Ekat matolääkityksetkin annoin tänään pennuille, Ansasta Canex oli suurta herkkua ja se yritti nuolla ne pentujen kitalaesta pois. Hassu. Painot nousee hyvää […]

Uusi maailma

Eilen tuli ikää täyteen 2 viikkoa ja kaikilla silmät jo vähän raollaan. Päästin ne myös tutkimaan muutakin kuin pentulaatikkoaan ja vilinä vain kävi kun kaikki taapersivat suuntaan ja toiseen. Trikkityttö oli innokkain ja uteliain, hain sitä milloin mistäkin suunnasta =) Se on ehkä muutenkin se vilkkain tapaus näistä, jo syntyessään ilmoitti kovaan ääneen että ”kattokaa […]

Alkuvoimaa

Tänään vietetään 7 kääpiön 1-viikkoissynttäreitä vatsat täynnä maitoa. Painot nousee todella hienosti, teinkin tänne blogiin oman painoseuranta -sivun. Ansa jatkaa mallikasta uraansa, loistoäiti kertakaikkiaan!  Hainkin Ansalle Murren Murkinasta ruokaa, esim uusia Alkuvoima -tuotteita, oli fasaania, peuraa ja vaikka mitä.     Pennuista otin muutaman kuvan, tuollaisia marsujahan ne edelleen ovat 🙂 Lisää kuvia on pilvimarjan.kuvat.fi […]

Ikää 2 päivää

Valtakunnassa kaikki edelleen hyvin 🙂 Painot nousseet tasaisesti kaikilla, välillä käy vaativa sirkutus kun haluavat RUOKAAAAAAA ja sitähän Ansalla riittää. Tämä on mun ensimmäinen pentue missä emä on raakaruokittu ja täytyy kyllä näin julkisestikin vielä laittaa kiitokset Ansan perheelle miten hienosti ruokinta on hoidettu siellä kotona tämän odotusajan. Kai silläkin on merkitystä pentujen elinvoimaan. Mulla […]